Aapon kortisoni-kuuri loppui jo viikko sitten, mutta ei tuo naamataulu sillä juurikaan parantunut. Kontrollikäynnillä saatiin sitten lähete dermatologille ja siellä käytiin viime perjantaina. Dermatologin diagnoosi oli mukokutaaninen pyoderma eli ihotulehdus, joka rajoittuu limakalvon ja ihon liitosalueille. Antibiootit päälle ja tilannetta seurailemaan. Seuraava kontrolli on parin viikon päästä ja silloin katsellaan, että onko nassu tarpeeksi parantunut vai tarvitseeko kuitenkin ottaa ne koepalat. Tässä kuva Aapon naamasta kortisonin loppumisen jälkeen:

1248505101_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ei tuo vieläkään mikään kaunis näky taida ollaKieli ulkona.

Binkan valeraskaus taitaa olla nyt ohi. Tyttö on jo paljon pirteämpi ja on (taas) löytänyt oman sisäisen pienen kelpiensä. Binka riehuu Aapon kanssa jatkuvasti ja usein Binka onkin se leikkiin haastava osapuoli. Binka on myös alkanut tehdä kaikkea "hauskaa" eli varastelee vaatteita pyykkikorista tai tuolilta. Yhtenä päivänä Millan housut olivat tuolilla ja Binka keksi, että "hei toi lahje roikkuu tossa tosi kivasti! Mäpäs otan nää housut!" Sitten olikin jo lahje suussa ja täysi housujen varastamis-operaatio käynnissä. Aapohan tietenkin halusi osansa hauskuudesta ja sitten ne kiskoivat samaa lahjetta eri suuntiin. Kerran Aapo oli olkkarin nurkassa olevassa näyttelyhäkissä (siis vapaasta tahdostaan ja ovi auki), kun Binka keksi lähteä kiskomaan häkin alla olevaa pyyhettä. Perässähän tulivat sitten sekä Aapo että häkkiNauru. Binkan kanssa on käyty tekemässä esineruutua. Intoa etsimiseen riittää, mutta esineen luovutusta täytyy vielä treenata. Neiti haluaa luovuttaa sen puolen metrin päässä ohjaajasta tiputtamalla sen suustaan.

Aapo on tuota naamavärkkiä lukuunottamatta oma ihana itsensä. Tottis puolella on tapahtunut suurta edistystä: Aapo malttaa kuunnella ja tehdä vaikka siinä häröilisi kavereita ympärillä. Nyt Aapon kanssa ollaan aloitettu noudon harjoittelu. Aapo kyllä nostaa kapulan ja kantaa sitä, mutta 1,5 metriä on ehdoton raja mitä lähemmäs se ei sitä tuo. Hiljaa hyvä tulee.

Tässä vielä muutama kuva Aapon viimeaikaisista älynväläyksistä:

1248505638_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Parvekkeella oli viluitikka ja paras paikka sen tutkailemiseen oli tietenkin ikkunalauta.

1248506208_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Aapo ei selvästikään pidä olkkarin nurkassa olevasta näyttelyhäkistä yhtäänSilmänisku. Kaunis näky levollinen kelpie?