Eilen suunnattiin Keitan kanssa Messukeskuksen pentunäyttelyyn, joka pidettiin lemmikkimessujen yhteydessä. Alkuun hieman jännitti miten neiti käyttäytyy kehässä, kun treenaaminen jäi kovin vähäiseksi. Keita kuitenkin hoiti homman kuin ammattilainen . Muutenkaan näytteyhallin hälinä ei neitiä stressannut. Bortsuja oli ilmoitettu kolme, ja paikalle saapui kaksi. Tuomarina toimi Veli-Pekka Kumpumäki.

"6kk Iloinen, hyvin narttumainen ikäisekseen. Hyvin kehittynyt narttupentu, jolla kaunis vakaa ylälinja. Vielä kapea pää. Turhan alas kiinnittyneet korvat. Hyvä eturinta. Sopiva luusto. Hyvin kiinnittynyt ja kannettu häntä. Kaunis, oikeanlaatuinen karvapeite. Liikkuu hyvin sivulta katsottuna. Esiintyy iloisesti. Tässä vaiheessa vaikuttaa kovin lyhytraajaiselta." PEK1 KP ROP-pentu

Päivä venähti sitten suunniteltua pidemmäksi, kun piti jäädä ryhmäkehään. Puolilta päivin katseltiin sakemanni-kehä, missä Keitan paras kaveri Jytky oli ROP! Isosta kehästä ei sitten sijoitusta enää tullut. Pitkä päivä rupesi jo näkymään Keitasta, ja isossa kehässä se ei enää jaksanut oikein liikkua kunnolla. Tosi tyytyväisiä ollaan kuitenkin pikkuneidin menestykseen