Viikko on ollut tosi kiireinen. Alkuviikko vielä meni leijuessa sunnuntain hienolla menestyksellä. Nyt vasta tajuaa, kuinka ainutlaatuinen tilanne se oli - ei varmaan tapahdu toista kertaa . Kiitos kaikille onnitteluista. Seuraavan kerran koiruudet kohtaavat Kotkassa ja se jääkin toistaiseksi Binkan viimeiseksi esiintymiseksi näytelmissä.

Binka on päässyt ukkojen etsinnän makuun raunioilla. Yhteistyö ohjaajan kanssa kehittyy koko ajan - menee sitä paremmin, mitä vähemmän ohjaaja hermoilee. Ilmaisua kehitetään koko ajan. Nyt yritetään saada koiruus ymmärtämään, ettei maalimiehille tarvitse antaa kasvopesua . . . pelkkä haukkuilmaisu riittää .

Binkan kanssa käytiin tänään yrittämässä vielä sitä BH-koetta. . . ja taas palattiin tyhjin käsin. Oltiin paikalla pian yhdentoista jälkeen. Binka oli heti koepaikalle tullessa intona sitä mieltä, että tänne tultiin tekemään tottista. Edeltävästä kestävyyskokeesta johtuen tottis päästiin aloittamaan vasta vähän ennen yhtä ja meille sattui nro 10, joten tuo odottelu venyi ja venyi. Päivä alkoi olla kohtuullisen lämmin ja Binka ei millään suostunut juomaan mitään. Kun vihdoin päästiin aloittamaan, Binkasta näki, ettei koko touhu olisi voinut vähemmän kiinnostaa. Tottis meni vielä huonommin kuin edellisellä kerralla. Tällä kertaa ohjaajan jännitys ei (ehkä) vaikuttanut pahemmin asiaan. Binkan koko olemus oli pelkkää haluttomuutta. Koiralla oli sama ilme kuin sunnuntain RYP-kehään mennessä. Seuraaminen oli todella perässä kulkemista . . . pahimmillaan toista metriä selän takana. Binkaan ei saanut innostusta puhallettua mitenkään, jättävätkin jouduttiin tekemään pysähdysten kautta, joten hylättyhän siitä sitten tuli. Nyt pidetään sitten vähän taukoa ja aloitetaan sitten alusta petraamaan noita puutteita ja hakemaan uutta innostusta.

Illalla käytiin vielä ketteryyskentällä, mutta haluttomuus näkyi sielläkin niin, että pienen leikkimisen jälkeen lähdettiin puistoon moikkaamaan kavereita. Binka ei nyt vähään aikaan ole siellä käynytkään - mamma on vähän huonosti hoitanut noita koiran sosiaalisia kontakteja - joten kaikki kaverit ja niiden omistajat piti käydä todella tarkkaan tervehtimässä.

Aapon kanssa on treenailtu lähinnä tottista. Se sujuu välillä paremmin ja välillä niin huonosti, että ihan itkettää. Paikallaanoloa on nyt työstetty ja siinä on tapahtunut edistystä; tosin välillä ei mamma ehdi edes kymmenen askeleen päähän, kun koira jo hiippailee perässä, mutta hiljaa hyvä tulee.

Aapon ruokailutottumuksissa on ilmennyt myös uusi ulottuvuus. Tässä päivänä eräänä poika söi lattialle pudonneen jääkaappimagneetin ääntäkin nopeammin eikä kukaan ehtinyt tehdä mitään. Nyt jos koira heittäytyy liian villiksi, sen voi laittaa vähäksi aikaa rauhoittumaan jääkaapin oveen.