. . . joko sisällä tai ulkona. Sen verran viikonloppuna aurinko lämmitti, että tyttöjen kanssa suunnattiin pitkästä aikaa tekemään tottista. Treenaamattomuus palkitsi, kun tekemisen intoa riitti. Binkan kanssa edelleen vahvistetaan noutoa. Eteenmenossa on tullut pientä takapakkia, kun neiti jää kymmenen askeleen jälkeen haahuilemaan ja pyörittämään päätään: "siis mihin minun piti mennä?" Palkan näyttämisen jälkeen pieni kelpie juokseekin sitten koko matkan suoraan ja vauhdilla. Liekö taas hormooneilla osuutta asiaan, kun vanhempi tyttökin aloitti juoksun.

Brixin kanssa vahvistetaan jättäviä, hyvin on neiti oppinut. Narupallo palkkana on ihan ykkösjuttu - taistelutahtoa likasta löytyy , tosin välillä pitää sitten maistella ohjaajaakin pallon puuttuessa. Brixistä on muutenkin tullut nyt ainakin melkein aikuinen. Sisällä neiti rauhoittuu ihan kuin isot koirat, jopa Jesse totesi tässä yhtenä päivänä, että mikä Brixille on tullut, kun se on nykyisin tosi rauhallinen (Jessen suosikkeja eivät todellakaan ole pienet vilkkaat kelpie-pennut). Ilmaisua on alettu hakemaan toivossa, että talvi joskus päättyy ja päästään taas hakutreeneihin. Tarkoitus on saada aikaan haukkuva hakukoira. Haukun esiin saamisessa on sama ongelma kuin Binkalla aikoinaan: suu aukeaa, mutta ääntä ei kuulu. Binka on ollut esimerkkikoirana vieressä ja haukku lähteekin helpommin, kun saa kaverin kanssa haukkua .

Milla ja Aapo kävivät taas agilityn tiimoilta omaehtoisissa hallitreeneissä. Kuviakin yritettiin ottaa, mutta jatkossa tarvitsee varmaan olla joko nopeampi kamera tai hitaampi koira.

. . . tai nopeampi kuvaaja. . . paras otos tulikin lepotauolla:

Viime viikolla harjoiteltiin pakon edessä portaissa kulkemista. Hissi oli rikki kaksi päivää ja kun tuo koti on neljännessä kerroksessa niin. . . Laiskojen ihmisten takia portaissa ei ole tullut paljon käveltyä, kun hissiläkin pääsee (pääsi!!!). Binka meni vanhasta muistista vähän turhankin vauhdikkaasti ja liukui puolet yhdestä porrasvälistä alas. Sitten tuli maltti takaisin ja homma alkoi sujua. Aapo, joka taitaa oikeasti potea korkean paikan kammoa, päätti vihdoinkin, että portaat on ihan sika makee juttu ja menee portaat omaan äijämäiseen tyyliinsä. Brixi oppi tosi helposti menemään alaspäin, mutta ylös mennessä neiti "jäätyi" - ei eteen eikä taakse. Syliinkään ei voinut ottaa, kun pieni kelpie ei omastakaan mielestään ole sylikoira ja alkoi heti rimpuilemaan pois. Nyt kun hissi taas toimii, niin otetaan porrasväli kerrallaan kulkemisharjoituksia. Hissin korjaajat tekivät ensin korjauksen kanssa tosi maanantai-duunin: hissi kulki vähän aikaa vain P-kerroksen ja 5:n kerroksen väliä - ihan sama mitä nappia sitä hississä painoi. Todettiin sitten, että mennään kotiin päin sinne 5:een ja tullaan yksi kerrosväli alas, kun se on kaikille helpointa. Tytöt tulikin hienosti kotiovelle odottamaan, mutta Aapo-putkiaivo tuli 4:een, jatkoi 3:een, 2:een, 1:een ja P:hen. Siellä sitten istui ulko-ovella odottamassa, että mennääkö taas .